Espanjalaiset pukeutuvat kalenterin mukaan. Pääsiäiseen asti vedetään toppatakissa ja talvikengissä huivit kaulassa, pipo päässä ja hanskat kädessä. Paitsi turistit sortseissa, T-paidassa ja sandaaleissa. Espanjassa katsotaan kalenterista, koska kesä alkaa, ja kellonaika ilmoitetaan Espanjan TV:ssä. Samoin syksyllä. Syyskuun puolivälissä se tapahtuu, ja silloin menevät uima-altaat kiinni, vaikka lämpotila huitelee liki kolmeakymmentä. 

Espanjalaiset syövät kummalllisiin aikoihin, eivät ainakaan silloin kun meille suomalaisille sopii. Andaluciassa pitäisi aamupalaksi syödä churroa ja sokolaatia. Kuumaa munkkia kastettuna kuumaan suklaakiisseliin. Ei onnistu. Vaihtoehtoisesti voi syödä paahdettua patonkia, jonka päällä on oliiviöljyä ja tomaattimurskaa, "pan con aceite y tomate". Missä on puuro ja ruisleipä! Meidän lounasaikaamme iltapäivällä ruokaa on tarjolla monessa ravintolassa. Tosin rauhassa saa syödä, sillä muita ruokailijoita ei juuri ole, ja ravintolan henkilökunta viettää samalla omaa ruokataukoaan. Mutta annas olla, kun Suomi-turisti menee ajoissa nukkumaan! Silloin espanjalainen naapuri alkaa kokkaamaan. Varsinkin syyskuumilla, se sama naapuri lähtee ruoan jälkeen ulkoilemaan lastensa ja isovanhempiensa kera. Nuku siinä sitten ruoankäryssä ja ulkoa kuuluvassa metelissä.

Ja todellakin suomalaisen mittapuun mukaan metelissä. Espanjalainen ei ääntään säästele. Kaikki puhuvat eikä kukaan kuuntele. Jos ei heti tiedä mitä sanoa, lauseen viimeistä tavua venytetään, kunnes keksii uuden aloituksen. Keskustelijat kadulla eivät ole velvollisia väistämään. Sateella kannattaa varoa viuhuvia sateenvarjoja, koska puhetta pitää tehostaa huitomalla. Ja läpsimällä toista olalle. On siinä suomalaisella kestämistä.