Tänään lähdetään kotiin. Lentäminen on epämukavaa, mutta välttämätöntä, jos haluaa lomailla Espanjassa. Siksi se on parasta tehdä yöllä. Emme ehtineet viikon aikana kaupungille emmekä shoppailemaan, koska vuoristo otti meidät totaalisesti haltuunsa. Parhaimmillaan vedimme neljä tuntia pelkästään ylämäkeen. Näimme harjalinnun, kulkuetoukkia ja roikkuvia vuoria. Aina oppii jotakin uutta. Kätköjä löytyi 29, ja joitakin jäi myös löytymättä. Löytyi myös niitä, joita aiemmin emme ole löytäneet. Joka päivä on kävelty tuntitolkulla, ja sitten syöty ravintolassa. Olen lukenut, kutonut ja ratkonut ristikoita, ja nukkunut hyvin. Näistä aineksista syntyy loma minun makuuni. Kohta junaan, lentokentälle ja koti-Suomeen.