Espanjalaiset autot ovat puhtaita. Täällä sataa harvoin, ei ole kuraa eikä loskaa. Tee-se-itse-autopesuloita on siellä täällä, autosta voi pesaista pölyt ohikulkiessa vaikka pyhävaatteissa. Jos ei ole kiire, autonsa voi pestä myös kotiportin edessä kadulla samalla, kun pesee oman jalkakäytäväosuutensa. Pieniä autokorjaamoja löytyy talojen kivijaloista. Autojen puskurit ovat yleensä naarmuilla, koska ne ovat näköjään tarkoitetut kadun varresta parkista lähdettäessä edessä ja takana olevien autojen siirtelyyn.

Hätävilkuille ja kriikkarille on käyttöä jatkuvasti. Auto pysäköidään siihen, mihin itselle parhaiten sopii, vaikka keskelle jalkakäytävää tai ajoväylää etenkin, jos oven edessä ei ole vapaata parkkitilaa. Asioidaan liikkeessä, käydään kahvilassa, haetaan lasta koulusta, jutellaan tuttavan kanssa. Kaikenlainen pysäköinti on sallittua, kunhan hätävilkut vaan ovat päällä. Kriikkaria soitetaan heti, kun siihen löytyy pienikin aihe. Kriikkarit soivat koko jonon pituudelta, jos jonon ensimmäinen hidastaa tai pysähtyy (esimerkiksi keskelle katua odottamaan rouvaa kaupasta), tai kanssa-autoilija tekee pienenkin virheen, tai jos nähdään joku tuttu. Kyytiläistä hoputtaessa kriikkaria voi soittaa vaikka kuinka pitkään.

Mutta suojatiellä jalankulkija on kingi! Autojono pysähtyy kuin seinään, kun jalankulkija edes vilkaisee suojatielle päin. Koska kaikkeen kivaan tottuu nopeasti, tästä seuraa, että täältä Suomeen kotiutuessamme todennäköisesti jäämme ensi töiksemme auton alle.